Viime viikolla Oprahissa puhuttiin yhtenä päivänä "shlumpadinka-henkilöistä". Kuuluisa stylisti Lloyd Boston jakeli jaksossa vinkkejään, ja mietin samalla itsekin, josko olisi jo aika hankkia ne jokanaisen must-vaatteet.
- TRENSSI. Jokainen tarvitsee takin, jota kehtaa esitellä. Asiallinen trenssi sopii niin arkeen kuin juhlaan, ja sopiva malli käy hätätilanteessa jopa sisällä.
- MUSTA JA VALKOINEN POOLO. Itse inhoan pooloja, mutta sellaiset pienet kilpikonnakaulukset voisivat ajaa minun kohdallani saman asian. Poololla saa kuitenkin peitettyä kaksoisleukaa kivasti, ja tuohan se myös toivottua ryhdikkyyttä oikein yhdistettynä.
- MUSTAT HOUSUT. Kun farkut ovat liian arkiset, mutta miksei arkenakin. Mitä tähän muuta voi sanoa!?
- TUNIKA. Rakkaudenkohteeni. Peittää kivasti takapuolen, antaa mahalle tilaa ja joissain tapauksissa korostaa kivasti sitä kapeinta kohtaa tossa rintojen alla. <3
- FARKUT. Ja farkuista sen verran että niiden on oltava joko TUMMANSINISET tai VALKOISET. Siis ihan pakko!
- MUSTA MEKKO. Ei siis pikkumusta, sillä pieni ei aina ole kaunista (tai ainakaan sopivaa). Muuten sopii tilaisuuteen kuin tilaisuuteen. Helppo asustaa.
- VALKOINEN JAKKU. Rennompaa tyyliä etsiville farkkukankaasta, muille millainen tahansa, kunhan istuu kantajalleen. Niin, ja tässä se juju on valkoinen väri. Pliis hei, ei se vanha farkkutakki sovi!!!!
- MUSTA HAME. Veri bisnes. Vartalolle sopiva malli vaan ja kiva yläosa. Ei muuta.
- KASHMIR-PUSERO. Ei taida ihan henkkamaukalta saada, että peterhahnille vaan tilausta menemään... Noo, kaipa hätätilanteessa siisti ja asiallinen neulepaita kelpaa. Mutta sitten seuraavasta tilistä...
- VALKOINEN PAITAPUSERO. Lloyd suositteli taikapaitaa, jota ei kyllä suomesta saa. Mutta kyllä täälläkin valkoisia paitapuseroita roikkuu joka kaupassa, vaikkakin ilman taikuutta. Tässäkin on pari juttua jotka on hyvä muistaa: istuvuus, väri ja puhtaus. Niin ja hei, haluutko sä oikeesti, että siitä näkyy läpi?
- No oikeesti ne kohdat loppu kymppiin, mutta ihan pakko oli lisätä, että ne ASUSTEET on kaiken kruunu.
Annan teille vilä linkin sinne Oprahin sivuille, jos sattuu kiinnostaa tää shlumpadinka-juttu: http://www.oprah.com/slideshow/oprahshow/slideshow1_ss_fashion_20080220