Se oli tänään sitten viimeinen koulupäivä. Kamalaa! Ihan tulee ikävä sitä rutiinia, onhan sitä takana jo lähes 12 vuotta.
Pitäis kai alkaa vähän jo alkaa valmistautua kirjoituksiin, mutta ei vaan jaksa. Ja pitäis kohta päättää myös, mihin aikoo sitten hakeakin. Ei nimittäin ole vielä kyllä minkään sortin hajua asiasta...
Mun piti liittää tähän kuvia (!!!), kun nyt vihdoin sain sen kameran (joululahjaksi), mutta ei se sitten onnistunutkaan. Mahtaakohan se vika olla sittenkin tässä romussa koneessa?! Ehkä ylioppilaslahjaksi saisi uuden;)
perjantai 29. tammikuuta 2010
lauantai 9. tammikuuta 2010
Himoshoppaaja vie kaiken aikani!
En muista milloin viimeksi olisin lukenut kirjoja näin innolla. Olen kertakaikkisen hullaantunut Sophie Kinsellan kirjoihin. Aikaisemmin luin englanniksi häneltä kirjan The Undomestic Goddess, mutta nyt olen löytänyt saman kirjoittajan Himoshoppaaja-sarjan, jonka kolmannessa kirjassa jo olen.
Ehkä pitäisi jo alkaa valmistautua ylppäreihin, mutta näiden kirjojen maailma on niin mukava. Päähenkilö Becky on niin hyvä tyyppi, että oikein alkaa kadehtia hänen elämäänsä:) lh-lhlkh-jlkjlkjöl
Suosittelen kirjoja lämpimästi!
lauantai 2. tammikuuta 2010
Yllätysten joulu
Otsikko ei viittaa omaan jouluuni (josta kerron vasta kun ehdin), vaan elokuvaan, jonka katsoin eilen. 


Yllätysten joulu on amerikkalainen jouluelokuva, joka ei kuitenkaan edusta sitä perinteisintä amerikkalaista (joku voisi sanoa) jouluhömppää. Se kertoo puertoricolaisen perheen joulunajasta Chicagossa. Kuten arvata saattaa joulunvietto sujuu heillä hieman eri tavalla kuin meillä.

Elokuva oli mukavaa vaihtelua perinteisten jouluelokuvien keskellä, viihdyttävä ja paikoittain hauska. Itse se lähinnä ostin vain siksi, että siinä on mukana uusi suosikkinäyttelijäni Debra Messing.
Oikein hyvää alkanutta vuotta 2010!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)