keskiviikko 14. lokakuuta 2009

Kiltti tyttö sairastaa lomalla

Kuten voitte otsikostakin arvata, olen siis kipeänä flunssassa. Kyseessä ei kuitenkaan ole minkäänlainen sikanuha tai possulenssu, sellaista syysflunssaa vain.

En voi ymmärtää, miten olen sen saanut, sillä olen koko ajan pesemässä ja desinfioimassa käsiäni sekä myöskin vältellyt ihmistenkanssa kaulailua. Mietinkin, onko mahdollista, että eilen (joillon tämä nuha alkoi) sain tartunnan, kun kaverini ojensi minulle koulussa karjalanpiirakan käsin. Tiedän, että tartunnan voi saada mistä tahansa, mutta tuo nyt vain kävi mielessä.

Loppuviikko meneekin sitten levätessä. Paljon teetä, hunajaa, nenäliinoja, vaseliinia (nenä+huulet) ja villasukkia tulee kulumaan, sillä aion vain maata peiton alla, ellei tämä nyt ihan heti mene ohi... No, eipähän ainakaan tule poissaoloja koulusta. Jee.

maanantai 5. lokakuuta 2009

Need for speed

Olen aina kuvitellut, että kunhan saan ajokortin, niin minua ei saa ratista irti millään. Toisin on käynyt, vaikka kyse onkin enemmän pelosta kuin halusta.

Ajokortin sain tuossa viime toukokuun alussa, ja olen ajanut sen jälkeen niin vähän, että kerrat ovat laskettavissa sormilla. Haluaisin kyllä ajella ja muutenkin käydä asioilla autolla, mutta se kuitenkin aina jää.

Syitä ajamattomuuteeni on monia: mäkilähtö vaan on niin vaikea, parkkeeraaminen ei onnistu varsinkaan muiden silmien alla ja kaken lisäksi pelkään rikkovani vanhempieni auton (jota siis aina käytän).

Yhä, vaikka tiedän etten ajakaan autolla kuin pakkotilanteessa, rakennan erilaisia mielikuvia itsestäni ajamassa autoa. Mietin millaiset vaatteet sopisivat auton sisustukseen, millaiset kengät tekisivät säväyksen muihin astuessani ulos autosta, kuinka asettelen käsilaukun siihen viereiselle penkille, otanko mukitelineeseen vesipullon vai termosmukin, tekisivätkö nahkahanskat minusta bisnesnaisen jne...

On niin paljon toiveita, mutta ei uskallusta toteuttaa niitä. Ehkä sitten huomenna tai ylihuomenna tai ensi viikolla tai tai tai...

Huomenna taas vapaapäivä whuu!! Ehkäpä otan itseäni niskasta kiinni ja harjoittelen mäkilähtöä tuossa pihalla kun kukaan ei ole kotona. Tai jos se onkin noloo?!...

torstai 1. lokakuuta 2009

Vapaapäivää vietellen...

Tänään siis kotona koko päivän, ja huomenna eka koe (enkku). Siihen siis yritän täällä lueskella, vaikkakaan ei taida tulla koko asiasta mitään. Toivottavasti kuitenkin jotain...

En siis ole käynyt tänään koululla, mutta pikkulinnut lauloivat vähän yhteiskuntaopin alustavia pisteitä. Sanottaisko, että oon toosi tyytyväinen (ellei rajat nouse hirveesti).
Tässä ne siis on: (ensin tehtävänro, sitten open pisteet ja saattaako nousta/laskea)

1) 6p. 2) 5p. 4) 5p. 5) 5p. 7) 5+p. 9) 7+p. = 33(+)p. Vaikka tyytyväinen olenkin, en viitsi sen enempää hihkua, sillä ainahan on mahdollista, että tämä sanansaattajani on lukenut väärää riviä;) Pisterajat ovat olleet seuraavanlaisia: K09: L-34, E-29, M-24 ja S08: L-34, E-28, M-24. Vaihtelua ei siis paljoa ole ollut. Täytyy vain toivoa että ainakin jompi kumpi 7 tai 9 nousisi, mutta ettei mikään ainakaan laskisi!! Pisteen päässä L:stä, niin mun tuuria!

Ja voin kertoa vielä sen verran, että eilen ei sitten mentykään elokuviin:(
Ollaan äidin kanssa nimittäin hädin tuskin puheväleissä. Mutta ei siitä sen enempää sitten täällä.
Related Posts with Thumbnails