Olen aina kuvitellut, että kunhan saan ajokortin, niin minua ei saa ratista irti millään. Toisin on käynyt, vaikka kyse onkin enemmän pelosta kuin halusta.Ajokortin sain tuossa viime toukokuun alussa, ja olen ajanut sen jälkeen niin vähän, että kerrat ovat laskettavissa sormilla. Haluaisin kyllä ajella ja muutenkin käydä asioilla autolla, mutta se kuitenkin aina jää.
Syitä ajamattomuuteeni on monia: mäkilähtö vaan on niin vaikea, parkkeeraaminen ei onnistu varsinkaan muiden silmien alla ja kaken lisäksi pelkään rikkovani vanhempieni auton (jota siis aina käytän).
Yhä, vaikka tiedän etten ajakaan autolla kuin pakkotilanteessa, rakennan erilaisia mielikuvia itsestäni ajamassa autoa. Mietin millaiset vaatteet sopisivat auton sisustukseen, millaiset kengät tekisivät säväyksen muihin astuessani ulos autosta, kuinka asettelen käsilaukun siihen viereiselle penkille, otanko mukitelineeseen vesipullon vai termosmukin, tekisivätkö nahkahanskat minusta bisnesnaisen jne...
On niin paljon toiveita, mutta ei uskallusta toteuttaa niitä. Ehkä sitten huomenna tai ylihuomenna tai ensi viikolla tai tai tai...
Huomenna taas vapaapäivä whuu!! Ehkäpä otan itseäni niskasta kiinni ja harjoittelen mäkilähtöä tuossa pihalla kun kukaan ei ole kotona. Tai jos se onkin noloo?!...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti