Ajattelin alkaa laittaa tänne blogiin joitain ruoka-/leivontaohjeita, sillä niitä tulee näin lukulomalla kokeiltua lähes päivittäin, sillä rakastanhan ruokaa ja sen tekemistä.
Joka-aamuisiin rutiineihini kuuluu mm. Mitä tänään syötäisiin? -ohjelman katsominen. Tämän ohjeen nappasin ja vähän mukailin. Mielestäni oli tosi hyvää, varsinkin fetan kanssa. Perheen miespuoliset vähän jupisivat, rajoittuneita kun ovat;)
400 g naudan paistijauhelihaa
2 (300 g) omenaa
2 (200 g) porkkanaa
1 (100 g) sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 tlk (500 g) paseerattua tomaattia
1 tl suolaa
1 tl minttua
1/2 tl mustapippuria
1/2-1 tl kuivattua chiliä
3 dl couscoussuurimoita
fetaa
tomaattilohkoja
1. Leikkaa pestyt omenat ja porkkanat pieniksi kuutioiksi. Hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet.
2. Ruskista jauheliha paistokasarissa omassa rasvassaan. Lisää sipuli ja valkosipulit kuullottumaan.
3. Lisää porkkanat, paseerattu tomaatti ja mausteet. Anna hautua kannen alla noin 10 minuuttia, kunnes kasvikset ovat lähes kypsiä.
4. Sekoita joukkoon couscous ja omenat. Kypsennä kannen alla vielä 5-7 minuuttia.
5. Tarjoile fetajuuston ja tomaattilohkojen kanssa.
ohje: Mitä tänään syötäisiin? (MTV3) 6.4.2010
keskiviikko 28. huhtikuuta 2010
Niin kovin EF-pitoinen viikko
Pääsykokeeseen lukemiset edistyy...hitaasti. Ihan hävettää olla näin saamaton. Mutta kun minäpäs keksin, mitä haluan. Haluan au pairiksi USA:han. Tämän ajatuksen kanssa olen paininut viime päivät: ottanut selvää, lukenut blogeja ja ottanut vielä enemmän selvää. Ihan hyvä, että otin sitä selvää, sillä ymmärsin yhden vaatimuksista olevan 200 tunnin lastenhoitokokemus, ja multahan puuttuu vielä noin öö 194 tuntia. (toki olen pikkuveljeä kaitsinut viimeiset 13 vuotta niinkuin periaatteessa, mutta meidän ikäeromme on tässä asiassa VAIN 6 vuotta)
Fiksuna tyttönä tilasin EF:n Cultural Care -ohjelman esitteen, ja se saapuikin ihan parissa päivässä. Hyvää palvelua muutenkin, kun vielä soittelivat ja sähköpostailivat seuraavana päivänä lisätietoja. Mieluummin ehkä ilman järjestöä häippäsisin, mutta USA:han se tuntuu olevan vaikea ja pitkä prosessi. Ja saas nyt kattoo, että pääsenkös johonkin opiskelupaikkaan...
EF-täyteinen viikko tämä on sitenkin ollut, että eilen EF sponssasi äidin ja minut leffaan katsomaan The Last Songia näin niinkuin etukäteisesti:) Elokuva todella yllätti odotukset, sillä en uskonut pitäväni siitä ollenkaan pääosaa esittävän törröhuuli-Miley Cyruksen takia. Plussaa oli vielä ne kankaiset goodiebagit, jotka sisälsivät läkerol-uutuuksia (kai?) ja mainosroskaa (ei mitään auppari-infoa siis).
Tunnisteet:
au pair,
ilmaista tavaraa,
opiskelu,
unelmat,
yhteishaku 2010
torstai 1. huhtikuuta 2010
JEE ja ei-niin-JEE!
Ylppärit on nyt ohi, menestyksestä en tiedä, mutta OHI ON! Olen viimeiset kolme päivää nauttinut vaapaa-ajasta täysin 24/7, mutta se nautinto loppui lyhyeen.
Sain tänään postissa pääsykoekirjat, ja heti alkoi pää särkemään ja ahdistamaan. Ihan kuin olisi joku asettanut selkääni extra-taakan juuri kun olin edellisistä päässyt eroon. Tiedättekö tunteen?
Vajaat 800 sivua luettavana ja noin kaksi kuukautta aikaa... Haluan opiskelupaikan, haluan opiskelupaikan, haluan opiskelupaikan...en vain jaksa lukea edes niihin pääsykokeisiin! Ja lisämasennusta aiheuttavat ihmiset keskustelupalstoilla kertomassa kuinka mukaansatempaavia kyseiset kirjat ovat ja kuinka he ovat aloittamassa jo toista lukukertaa (huom! kirjat ilmestyivät neljä päivää sitten!)...
Olen kuitenkin jo aloittanut uurastuksen (s.5 menossa tällä hetkellä).
Ja haen siis Turun Oikeustieteelliseen. Että sillee.

valitus,
yhteishaku 2010,
yliopisto,
yo
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)